suomeksi | in english
Yritysesittely


Heimo-Koru Oy on perustettu vuonna 1973, silti yrityskauppojen myötä yhtiöllä on vahvat siteet suomalaisen korumuotoilun ketjussa aina 50-luvun designestä viimeisimpiin nykytrendeihin. On myös totta, että monissa vientimaissamme vanhimmat design-mallimme ovat jälleen 2000-luvulla suuressa suosiossa.

Heimo-Koru Oy on vahva kansainvälinen tukkukauppias ja valmistaja niin kotimaassa kuin viennissäkin. Olemme ylpeitä hyvästä tieto-taidosta sekä osaamisestamme ja olemme aina valmiina uusiin haasteisiin.

Innovatiiviset muodot ja ajaton kauneus ovat kaiken muotoilumme perustana. Muotoilijaryhmämme koostuu monista alallaan kuuluisista suomalaisista taiteilijoista ja lukuisista lupaavista nuorista, tulevista lahjakkuuksista.