Heimo-Koru Oy

Heimo-Koru Oy on perustettu vuonna 1973, silti yrityskauppojen myötä yhtiöllä on vahvat siteet suomalaisen korumuotoilun ketjussa aina 50-luvun designestä viimeisimpiin nykytrendeihin. On myös totta, että monissa vientimaissamme vanhimmat design-mallimme ovat jälleen suuressa suosiossa.

Heimo-Koru Oy on vahva kansainvälinen tukkukauppias ja valmistaja niin kotimaassa kuin viennissäkin. Olemme ylpeitä hyvästä tieto-taidosta sekä osaamisestamme ja olemme aina valmiina uusiin haasteisiin.

Innovatiiviset muodot ja ajaton kauneus ovat kaiken muotoilumme perustana. Muotoilijaryhmämme koostuu monista alallaan kuuluisista suomalaisista taiteilijoista ja lukuisista lupaavista nuorista, tulevista lahjakkuuksista.

Korutuotteidemme korkean laadun takeena on suomalaisten kultaseppiemme maailmallakin tunnustettu ammattitaito. Kaikki omaa tuotantoamme olevat korut ovat yksilöllisesti käsin viimeisteltyjä. Kultaseppämme tarkastavat huolella myös lukuisten tuontikorumalliemme laadun ennen niiden hyväksymistä valikoimiimme.

2010-luvulla yhtiömme on suunnannut voimavarojaan tieteelliseen tutkimustyöhön. Mainittavimpia tutkimusprojektejamme ovat olleet poistavan ja kokoavan laserteknologian käyttö korunvalmistuksessa sekä Turun Yliopiston kanssa yhteistyössä tekemämme tutkimus, superplastisesta metallinmuokkauksesta jalometallien osalta. Nyt teemme tuotekehitystä uusien terveysteknologiatuotteiden parissa. Yhteistyökumppaneinamme ovat TEKES, Yrityssalo, Turun yliopisto, Turun AMK ja Ely-keskus.

Heimo-Korun arvomaailma:

"The consumer is the boss"

Heimo-Koru investoi jatkuvasti sen ymmärtämiseen, mitä ja miten kuluttaja ajattelee ja kokee yhtiön tuotteet. Kokoaikainen vuorovaikutus on tärkeää. Strategiamme perustuu jatkuvaan innovaatioon ja uuden luomiseen kuluttajan kulloistenkin odotusten ja tarpeiden tyydyttämiseksi.

Sniffing and searching the future

Yhtiö pyrkii ennakoimaan tulevia trendejä ja tekee voimakkaasti työtä tulevaisuuden tutkimuksen parissa. Pyrimme ajantasaistamaan tuotekehityksemme ja lanseearauksen markkinoille aina ensimmäisenä yrityksenä.

-teknologian ja innovaatioiden taustalla on laajaa tutkimus- ja kehitystyötä, joka usein perustuu yliopistojen ja teknillisten korkeakoulujen viimeaikaisiin tutkimustuloksiin.

Toiminnan periaatteiksi on määritetty

    - Sitoutuneisuus 

    - Objektiivisuus

    - Luottamuksellisuus

    - Läpinäkyvyys

    - Yhteistyö